Voima onnistui sinetöimään sarjapaikan ja pitämään vielä seitinohuet saumat voimassa mahdollisuudesta päästä karsimaan Suomi-Sarjaan. Pelicans SB ja Voima pelasivat varsin vauhdikkaan kamppailun, jonka Voima onnistui kääntämään aivan loppuhetkillä itselleen.
Ensimmäinen erä oli hienokseltaan Voiman hallintaa, kun Pelicans ei meinannut löytää keinoja Voiman karvauksen purkamiseen. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 07:33 kun Jesse Kotiranta ampui pallon vastustamattomasti maaliin. Syötön tarjoili Jerry Rautio. Erän puolivälin jälkeen Pelicans onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun. Ajassa 15:07 oli jälleen Voiman vuoro onnistua, tällä kertaa Rautio naulasi Kotirannan syötöstä. Erän viimeisellä minuutilla Voima sai kahden minuutin jäähyn, mutta alivoima kesti hienosti.
Toisen erän Voima aloitti edelleen alivoimalla, mutta puolustus toimi hyvin. Ennen erän puoliväliä Pelicans iski kuitenkin kaksi nopeaa maalia ensin tasoittaen ottelun ja sen jälkeen siirtymällä johtoon. Maalien jälkeen Voima pääsi kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, mutta tuloksetta. Heti Voiman ylivoiman jälkeen oli jälleen Pelicansin vuoro kokeilla omaansa ja tällä kertaa pallo kaivettiin Voiman maalista. Voima näytti kuitenkin sisukkuutensa kun ensin Tommi Lipiäinen kavensi tilanteeksi 4-3 Mika Pirhosen syötöstä. Vielä erän loppuun Rautio tasoitti pelin jälleen Kotirannan syötöstä.
Viimeiseen erään Voima tuli kovalla sykkeellä. Ensin Petteri Sorjonen käänsi vanhanaikaisella tilanteeksi 4-5, sen jälkeen Rautio katkaisi keskialueella syötön ja kanttasi 4-6 ja vielä hetki tästä Toni Hakkarainen laukoi hurjalla kantilla tilanteeksi jo 4-7. Pelicans kuitenkin kavensi nopeasti tilanteeksi 5-7 ja heti seuraavasta vaihdosta 6-7. Matti Huhtiranta pääsi kuitenkin kuittaamaan nopeasti nämä maalit ja siirsi Voiman jälleen kahden maalin johtoon Pirhosen hyvästä syötöstä. Pelicans tuli kuitenkin erän puolivälin tienoilla tasoihin, ensin ylivoimalla kavennus ja pian tämän jälkeen tilanteeksi tasan 8-8. Tässä vaiheessa Varis päätyi vaihtamaan Voiman maalivahtia hieman herätelläkseen joukkuetta. Maalille pitkän loukkaantumisen jälkeen vaihdettu Eetu Loikkanen pääsi ottamaan muutaman ison torjunnan ottelun lopussa. Ajassa 58:16 Kotiranta pääsi yllättämään kotijoukkueen maalivahdin tarkalla laukauksellaan ja näinollen loppulukemat kirjattiin 8-9 Voimalle.
Voiman tehokkaimmat olivat Jerry Rautio (3+1=4) ja Jesse Kotiranta (2+2=4).
Voima pelaa seuraavaksi kotiottelun tulevana perjantaina 28.2.2020 klo 19:00 PoNoVo:a vastaan.