Voima ja PoNoVo kohtasivat edellisenä perjantaina Imatran Urheilutalolla ja PoNoVo osoittautui toistamiseen tällä kaudella erittäin hyväksi joukkueeksi. Voima taisteli noin puoli peliä hyvin mukana, mutta pienellä kokoonpanolla liikenteessä ollut kotijoukkue väsähti ja PoNoVo vei lopulta selvän voiton hyvällä esityksellä. PoNoVo osoittautui tällä kaudella ainoaksi joukkueeksi, mitä vastaan Voima ei pystynyt taistelemaan voitosta kummassakaan ottelussa.
Ensimmäiseen erään PoNoVo sai hyvän startin kun ajassa 1:17 he iskivät ottelun avausmaalin. Jesse Kotiranta kuitenkin tasoitti pelin hetkeä myöhemmin Mika Pirhosen hyvästä syötöstä. Erän puolivälin tienoilla PoNoVo pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle siinä onnistuen. Vain neljä sekuntia tästä nähtiin kuitenkin Joel Sihvosen ensimmäinen maali miesten peleissä joka tasoitti ottelun. Ajassa 14:48 Kotiranta kanttasi vapaalyönnistä illan toisensa vieden Voiman johtoon. Vieraat kuitenkin tasoittivat ottelun vielä erän lopulla.
Toisen erän PoNoVo aloitti vielä ensimmäistäkin paremmin, kun ajassa 24:44 tilanne oli jo 3-5. Pian tämän jälkeen PoNoVo pääsi toistamiseen ottelussa ylivoimalle jälleen onnistuen. Tässä vaiheessa Voima käytti aikalisän mikä hetkeksi aikaa tyrehdyttikin PoNoVo:n hurmoksen. Erän puolivälin tienoilla voima pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Ylivoiman aikana kotijoukkue pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, josta Kotiranta viimeisteli hattutemppunsa täyteen ja tilanteeksi 4-6. Ylivoima jatkui vielä rangaistuslaukauksen jälkeen, mutta maali jäi syntymättä. Seuraavaksi oli jälleen vieraiden vuoro päästä ylivoimalle ja heidän ylivoiman tehokkuus pysyi sadassa prosentissa. Hetki ennen toisen erän päättymistä PoNoVo iski vielä kertaalleen tilanteeksi 4-8.
Kolmas erä meni aikalailla pelailuksi ja PoNoVo iski erässä viisi maalia Voiman nollaa vastaan. Loppulukemat siit 4-13 PoNoVo:lle.
Voiman kausi jatkuu tulevana perjantaina paikalliskohtaamisella SB Troopersia vastaan. Voimalla ei kahdessa viimeisessä ottelussa ole enää mitään panosta, joten joukkue pääsee rennoin mielin pitämään hauskaa ja nauttimaan pelaamisesta.