Kategoria: Yleinen

Voiman kausi päättyi tappioon

Voiman kauden viimeinen ottelu päättyi tappioon SB Heinola Akatemian vieraana lukemin 6-4. Samalla päättyi myös kaikkien muiden joukkueiden kaudet, kun salibandyliitto keskeytti kuluvan kauden kokonaisuudessaan koronaviruksen johdosta. Voima sai raavittua kasaan yhdeksän pelaajan rosterin, jolla joukkue taistelikin urhoollisesti vastustajan täyttä kokoonpanoa vastaan ihan pelin loppuun asti. Voiman huono viimeistely koitui kuitenkin joukkueen kohtaloksi ja pisteet jäivät Vierumäelle. Voima loi ottelussa varmaan enemmän maalipaikkoja kuin muissa tämän kauden peleissä, mutta vastustajan maalivahti pelasi hyvän pelin.

Ensimmäisen erän Voima aloitti vauhdilla, kun Jesse Kotiranta karkasi hävityn aloituksen jälkeen karvaamaan pallon pois ja viimeisteli läpiajosta avausmaalin vain kolmen sekunnin pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä olikin varsinaiset avoimien ovien päivät, kun molempiin päihin syntyi varsin paljon maalipaikkoja. Voima ei kuitenkaan onnistunut erässä toistamiseen kun taas Heinola Akatemia viimeisteli kaksi maalia ja pääsi johdossa ensimmäiselle erätauolle.

Toisen erän Voima aloitti taas hyvin, kun ensin Joona Parviainen viimeisteli näyttävän suorituksen jälkeen rystyltä maalin ja hetki tästä niin Joni Lampi laukoi Voiman johtoon Parviaisen hyvästä syötöstä. Seuraavaksi Voima pääsi ensimmäistä kertaa ottelussa ylivoimalle. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta mutta juuri Heinola Akatemian jäähyn päättyessä Juho Piiparinen laukoi tilanteeksi 2-4. Kotijoukkue kuitenkin kavensi tilanteeksi 3-4 ja niistä lukemista siirryttiin erätauolle.

Viimeisen erän alkupuolella Voimalle tuomittiin jäähy ja kotijoukkueen ylivoima onnistui tasoittamaan pelin. Tästä ei kulunut kuin muutama minuutti kun Heinola Akatemia siirtyi johtoon. Seuraavaa maalia odoteltiin aina erän lopulle asti, kun kotijoukkue siirtyi kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen Voima käynnisteli kiriään ja onnistui luomaan vaarallisia maalipaikkoja, mutta maali jäi syntymättä. Vielä ajassa 56:59 kotijoukkueelle tuomittiin jäähy ja Voima pääsi hakemaan kavennusta kuudella neljää vastaan, mutta tehottomuus vaivasi edelleen ja loppulukemat 6-4 kotijoukkueelle.

Viimeisen kierroksen muut ottelut jäivät pelaamatta koronaviruksen johdosta, joten nähtäväksi jää mitä linjauksia liitto tulee tekemään tästä johtuen. Päätöksiä on luvattu maaliskuun aikana. Tilastot jäivät sellaisiin lukemiin, että Jesse Kotiranta sijoittui pistepörssin toiseksi tehoin (21+18=39), syöttöpörssin jaetulle toiselle sjialle 18 syötöllä ja maalipörssin kolmanneksi 21 maalilla. Jerry Rautio puolestaan on pistepörssin neljäs tehoin (22+11=33) ja maalipörssin jaettu ykkössijä 22 maalilla.

Voima matkaa kauden viimeiseen peliin Vierumäelle

Voima päättää kautensa tänään torstaina 12.3. Vierumäellä SB Heinola Akatemian vieraana. Ottelussa ei ole sen kummempaa panosta. Voitolla Voima nousisi juuri Heinola Akatemian ohi seitsemänneksi. Syyskaudella joukkueiden kohdatessa Imatralla Voima oli parempi lukemin 4-1. Heinola Akatemian alkukausi oli varsin vahva, mutta puolenvälin tienoilla heille tuli hieman heikompi jakso jolloin he tippuivat pudotuspelijunasta hieman jälkeen. Joukkueet tulevat sijoittumaan sarjassa sijoille seitsemän ja kahdeksan riippuen tämän illan lopputuloksesta.

Voima lähtee otteluun kahdeksannelta sijalta 19 pisteellä. Maaleja Voima on tehnyt 106 ja päästänyt 122, maaliero -16. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jesse Kotiranta (20+18=38) ja Jerry Rautio (22+10=32).

Heinola Akatemia on sijalla seitsemän 21 pisteellä. Maaleja joukkue on tehnyt 91 ja päästänyt 112, maaliero -21. Tehokkaimmat ovat olleet Tero Tommo (18+8=26) ja Rene Kotiluoto (14+11=25).

Voiman pelaajista Kotiranta taistelee vielä koko sarjan pistepörssin voitosta ollen kaksi pistettä perässä johtavaa Matti Korhosta. Rautio puolestaan on tällä hetkellä maalipörssin kärjessä yhdessä J-P Utriaisen kanssa. Nähtäväksi jääkin, onnistuuko kaksikko iskemään riittävän määrän tehoja yltääkseen pörssivoittoihin. Voima lähtee otteluun varsin pienellä kokoonpanolla, mutta enää ei tarvitse säästellä vaan kaiken voi jättää kentälle kun kausi loppuu.

SB Heinola Akatemia – Voima torstaina 12.3.2020 klo 18:30 Vierumäki Areena.

Imatran herruus Troopersille

Imatran herruus jäi tältä kaudelta Troopersille heidän vahvan kolmannen erän ansiosta. Ottelu eteni tasaisesti aina kolmannen erän puoliväliin asti, jonka jälkeen Voiman jäähyt kostautuivat ja Troopers korjasi voiton itselleen. Voiton myötä Troopers varmisti paikkansa neljän parhaan joukossa ja lohkon pudotuspeleissä. Heillä on myös mahdollisuudet vielä runkosarjan voittoon.

Ensimmäisen erän Troopers aloitti vahvasti siirtyne ajassa 1:34 johtoon. Troopers vastasi myös seuraavasta maalista. Hieman ennen erän puoliväliä intistä pelaamaan saapunut Toni Hakkarainen kavensi tilanteeksi 1-2 Joni Lammen syötöstä. Troopers kuitenkin kuittasi tämän nopeasti siirtyen uudestaan kahden maalin johtoon. Troopersin miehet olivat alusta asti odotetun vahvoja kaksinkamppailuissa ja sitä kautta pelin hallinta oli enemmän heillä.

Toisen erän Voima aloitti kovalla sykkeellä ja vain kahdeksan sekunnin pelin jälkeen Jesse Kotiranta kavensi Jerry Raution syötöstä vahvan karvauspelin jälkeen. Pian tämän jälkeen Voima pääsi ylivoimalle ja Hakkarainen kanttasi illan toisellaan pelin tasoihin Oskari Hulkon syötöstä. Tästä ei ehtinyt kulua kuitenkaan edes minuuttia kun toisen erän hahmo Harri Vertanen vei Troopersin jälleen johtoon. Ennen erän puoliväliä Kotiranta ja Rautio karkasivat kuitenkin vastahyökkäykseen jälkimmäisen viimeistellessä tilanteeksi 4-4. Vertanen kuitenkin päätti viedä Troopersin johdossa erätauolle iskien vielä kaksi maalia toiseen erään.

Kolmannen erän alkuun Voima pääsi toistamiseen ylivoimalle ja parivaljakko Kotiranta – Rautio värkkäsi kavennusmaalin jälleen jälkimmäisen maalatessa. Tästä ei kuitenkaan ehtinyt kulua jälleen kuin minuutin verran kun Troopersin kapteeni Antton Kuusitunturi lisäsi joukkueensa johdon kahteen maaliin. Erän puolivälin tienoilla Troopers pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ja Kuusitunturi onnistui toistamiseen tähän erään iskiessään tilanteeksi 5-8. Erän loppupuolella Voiman kiri tyrehtyi kahden minuutin rangaistukseen, josta Troopers kasvatti johtonsa jo neljään. Vielä neljä sekuntia ennen loppua Troopers onnistui kertaalleen, joten loppulukemat 5-10 vieraille.

Voimalla on jäljellä vielä yksi peli, joka pelataan tulevana torstaina vieraissa SB Heinola Akatemiaa vastaan.

Illalla kauden toinen paikallispeli

Tänään perjantaina 6.3.2020 klo 19:00 pelataan kauden toinen paikalliskamppailu Voiman ja Troopersin välillä. Ottelu on samalla Voiman tämän kauden viimeinen kotiottelu. Joukkueet lähtevät otteluun täysin erilaisista lähtökohdista. Voimalla ei ole otteluissa enää minkäänlaista panosta, kun taas Troopersilla sitä on reilusti. Voitolla he pääsevät kamppailemaan vielä sarjan voitosta kun taas tappiolla he saattavat vielä pudota ulos neljän joukosta.

Voima on sarjassa kahdeksantena 19 pisteen turvin. Maaleja joukkue on iskenyt 101 ja omissa on soinut 112 kertaa, maaliero -11. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jesse Kotiranta (19+16=35) ja Jerry Rautio (20+9=29).

Troopers löytyy sarjataulukosta kolmannelta sijalta 33 pisteen turvin. Maaleja joukkue on tehnyt 123 ja päästänyt 100, maaliero +23. Tehokkaimpia ovat olleet Antton Kuusitunturi (13+18=31) ja Mikko Lonka (14+10=24).

Voiman kokoonpano illan otteluun on vielä hieman kysymysmerkki. Poissaoloja on jälleen varsin reilusti töiden ja loukkaantumisten vuoksi ja ainakin yksi uusi B-juniori debytoi miesten peleissä illalla. Vaikka Voimalla ei ottelussa varsinaista panosta ole, haluavat he varmasti kaapata ’Imatran herruuden’ takaisin itselleen. Joukkueet tuntevat todella hyvin toisensa, joten nähtäväksi jää kumpi onnistuu keksimään keinot toisen heikkouksiin iskemiseen.

Voima – SB Troopers perjantaina 6.3.2020 klo 19:00 Imatran Urheilutalolla. Liput 5€/3€. Tervetuloa!

Voimalle selvä tappio

Voima ja PoNoVo kohtasivat edellisenä perjantaina Imatran Urheilutalolla ja PoNoVo osoittautui toistamiseen tällä kaudella erittäin hyväksi joukkueeksi. Voima taisteli noin puoli peliä hyvin mukana, mutta pienellä kokoonpanolla liikenteessä ollut kotijoukkue väsähti ja PoNoVo vei lopulta selvän voiton hyvällä esityksellä. PoNoVo osoittautui tällä kaudella ainoaksi joukkueeksi, mitä vastaan Voima ei pystynyt taistelemaan voitosta kummassakaan ottelussa.

Ensimmäiseen erään PoNoVo sai hyvän startin kun ajassa 1:17 he iskivät ottelun avausmaalin. Jesse Kotiranta kuitenkin tasoitti pelin hetkeä myöhemmin Mika Pirhosen hyvästä syötöstä. Erän puolivälin tienoilla PoNoVo pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle siinä onnistuen. Vain neljä sekuntia tästä nähtiin kuitenkin Joel Sihvosen ensimmäinen maali miesten peleissä joka tasoitti ottelun. Ajassa 14:48 Kotiranta kanttasi vapaalyönnistä illan toisensa vieden Voiman johtoon. Vieraat kuitenkin tasoittivat ottelun vielä erän lopulla.

Toisen erän PoNoVo aloitti vielä ensimmäistäkin paremmin, kun ajassa 24:44 tilanne oli jo 3-5. Pian tämän jälkeen PoNoVo pääsi toistamiseen ottelussa ylivoimalle jälleen onnistuen. Tässä vaiheessa Voima käytti aikalisän mikä hetkeksi aikaa tyrehdyttikin PoNoVo:n hurmoksen. Erän puolivälin tienoilla voima pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Ylivoiman aikana kotijoukkue pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, josta Kotiranta viimeisteli hattutemppunsa täyteen ja tilanteeksi 4-6. Ylivoima jatkui vielä rangaistuslaukauksen jälkeen, mutta maali jäi syntymättä. Seuraavaksi oli jälleen vieraiden vuoro päästä ylivoimalle ja heidän ylivoiman tehokkuus pysyi sadassa prosentissa. Hetki ennen toisen erän päättymistä PoNoVo iski vielä kertaalleen tilanteeksi 4-8.

Kolmas erä meni aikalailla pelailuksi ja PoNoVo iski erässä viisi maalia Voiman nollaa vastaan. Loppulukemat siit 4-13 PoNoVo:lle.

Voiman kausi jatkuu tulevana perjantaina paikalliskohtaamisella SB Troopersia vastaan. Voimalla ei kahdessa viimeisessä ottelussa ole enää mitään panosta, joten joukkue pääsee rennoin mielin pitämään hauskaa ja nauttimaan pelaamisesta.

Voima saa vieraita Lappeenrannasta

Voiman kausi jatkuu tänään perjantaina 28.2.2020 klo 19:00 kotiottelulla, kun Imatran Urheilutalolle saapuu vierailemaan PoNoVo. PoNoVo käy kovaa kamppailua pudotuspelipaikoista kun taas Voima pääsee pelaamaan varsin paineettomasti ilman sen suurempaa panosta. Voimalla on vielä ohut sauma jopa pudotuspeleihin, mutta se vaatisi Voiman puhtaita voittoja lopuista peleistä ja muiden pelien menemistä juuri sopivasti ristiin. Tärkeintä Voimalle onkin loppukaudesta laittaa niin sanotusti rahaa pankkiin ja ajaa omia junioreita entistä vahvemmin mukaan miesten peleihin. Voimalla on hieman loukkaantumishuolia ja työesteitä, joten illan kokoonpano selviää vasta myöhemmin tänään.

Voima on sarjassa seitsemäntenä 19 pisteellä. Maaleja joukkue on tehnyt 97 ja päästänyt 99, maaliero -2. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jesse Kotiranta (16+16=32) ja Jerry Rautio (20+9=29).

PoNoVo puolestaan on viidentenä 26 pisteellä. Maaleja he ovat iskeneet 107 ja päästänyt 91, maaliero +16. Tehokkaimpia ovat olleet Niko Sollo (5+13=18) ja Teemu Tervonen (11+6=17).

Syyskaudella pelatussa ottelussa PoNoVo oli varsin selvästi parempi lukemin 11-5. Tuossa ottelussa PoNoVo esitti ehkä parasta peliä mitä Voima on koko kauden aikana tähän asti joutunut kohtaamaan. Nähtäväksi jääkin nähdäänkö Lappeenrantalaisilta samanlaista peliä tänään. Voiman osalta kannattaa seurata miten seuran omat juniorit pärjäävät miesten vauhdissa.

Voima – PoNoVo perjantaina 28.2.2020 klo 19:00 Imatran Urheilutalolla. Liput 5€/3€. Illan ottelussa myynnissä myös Voimakortit 5€/kpl, jolla näät kaksi viimeistä kotiottelua sekä saat hyvät edut käyttöösi.

Voima sinetöi sarjapaikan

Voima onnistui sinetöimään sarjapaikan ja pitämään vielä seitinohuet saumat voimassa mahdollisuudesta päästä karsimaan Suomi-Sarjaan. Pelicans SB ja Voima pelasivat varsin vauhdikkaan kamppailun, jonka Voima onnistui kääntämään aivan loppuhetkillä itselleen.

Ensimmäinen erä oli hienokseltaan Voiman hallintaa, kun Pelicans ei meinannut löytää keinoja Voiman karvauksen purkamiseen. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 07:33 kun Jesse Kotiranta ampui pallon vastustamattomasti maaliin. Syötön tarjoili Jerry Rautio. Erän puolivälin jälkeen Pelicans onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun. Ajassa 15:07 oli jälleen Voiman vuoro onnistua, tällä kertaa Rautio naulasi Kotirannan syötöstä. Erän viimeisellä minuutilla Voima sai kahden minuutin jäähyn, mutta alivoima kesti hienosti.

Toisen erän Voima aloitti edelleen alivoimalla, mutta puolustus toimi hyvin. Ennen erän puoliväliä Pelicans iski kuitenkin kaksi nopeaa maalia ensin tasoittaen ottelun ja sen jälkeen siirtymällä johtoon. Maalien jälkeen Voima pääsi kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, mutta tuloksetta. Heti Voiman ylivoiman jälkeen oli jälleen Pelicansin vuoro kokeilla omaansa ja tällä kertaa pallo kaivettiin Voiman maalista. Voima näytti kuitenkin sisukkuutensa kun ensin Tommi Lipiäinen kavensi tilanteeksi 4-3 Mika Pirhosen syötöstä. Vielä erän loppuun Rautio tasoitti pelin jälleen Kotirannan syötöstä.

Viimeiseen erään Voima tuli kovalla sykkeellä. Ensin Petteri Sorjonen käänsi vanhanaikaisella tilanteeksi 4-5, sen jälkeen Rautio katkaisi keskialueella syötön ja kanttasi 4-6 ja vielä hetki tästä Toni Hakkarainen laukoi hurjalla kantilla tilanteeksi jo 4-7. Pelicans kuitenkin kavensi nopeasti tilanteeksi 5-7 ja heti seuraavasta vaihdosta 6-7. Matti Huhtiranta pääsi kuitenkin kuittaamaan nopeasti nämä maalit ja siirsi Voiman jälleen kahden maalin johtoon Pirhosen hyvästä syötöstä. Pelicans tuli kuitenkin erän puolivälin tienoilla tasoihin, ensin ylivoimalla kavennus ja pian tämän jälkeen tilanteeksi tasan 8-8. Tässä vaiheessa Varis päätyi vaihtamaan Voiman maalivahtia hieman herätelläkseen joukkuetta. Maalille pitkän loukkaantumisen jälkeen vaihdettu Eetu Loikkanen pääsi ottamaan muutaman ison torjunnan ottelun lopussa. Ajassa 58:16 Kotiranta pääsi yllättämään kotijoukkueen maalivahdin tarkalla laukauksellaan ja näinollen loppulukemat kirjattiin 8-9 Voimalle.

Voiman tehokkaimmat olivat Jerry Rautio (3+1=4) ja Jesse Kotiranta (2+2=4).

Voima pelaa seuraavaksi kotiottelun tulevana perjantaina 28.2.2020 klo 19:00 PoNoVo:a vastaan.

Voima matkaa vieraspeliin Lahteen

Voiman kausi jatkuu vierasottelulla Pelicans SB:tä vastaan. Molemmat joukkueet ovat samankaltaisessa tilanteessa, kun aiempina vuosina on totuttu taistelemaan sarjan kärkisijoista ja tänä vuonna joukkueet löytyvät sarjan häntäpäästä. Pelicansilla on vain kolmen pisteen ero viimeisenä olevaan PoNoVo II:n, joten he tarvitsevat kipeästi pisteitä välttääkseen suoran putoamisen sarjaporrasta alaspäin. Voimalla puolestaan ero PoNoVo II:n on 10 pistettä, joten Voimalla alkaa olemaan varsin turvallinen olo sen suhteen. Syyskaudella Imatralla pelatussa keskinäisessä ottelussa Voima oli parempi lukemin 6-3.

Voima on sarjassa kahdeksantena 16 pisteen turvin. Maaleja joukkue on iskenyt 88 ja päästänyt 91, maaliero -3. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jesse Kotiranta (14+14) ja Jerry Rautio (17+8=25).

Pelicans SB on yhdeksäntenä yhdeksän pisteen turvin. Maaleja he ovat tehneet 73 ja päästänyt 105, maaliero -32. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jonne Jonninen (10+11=21) ja Jan-Erik Haula (9+6=15).

Pelicans SB – Voima lauantaina 22.2.2020 klo 17:00 Lahden suurhallilla.

Sarjakärkeä vastaan toisinto syyskaudelta

Voima ja sarjakärki Sudet SB pelasivat käytännössä toisinnon syyskaudella käydystä kamppailusta Kouvolassa. Sudet olivat ottelun alkupuoliskon varsin jäässä ja Voima puolestaan pelasi kovassa hurmiossa. Ottelun puolivälin jälkeen osat kuitenkin vaihtuivat ja Sudet kirivät voittoon jatkoajan jälkeen lukemin 6-7.

Ensimmäiseen erään Voima sai hyvän startin kun muutaman minuutin pelin jälkeen Jerry Rautio laukoi ottelun avausmaalin Jesse Kotirannan syötöstä. Sudet kuitenkin kuittasivat heti seuraavassa vaihdossa tasoihin. Voima puolestaan vastasi kahdesta seuraavasta maalista kun ensin Joni Lampi kanttasi kaukaa Voiman johtoon ja sen jälkeen Miika Parviainen yllätti Susien maalivahdin etukulmasta. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat 3-1.

Toiseen erään Voima sai edellistäkin paremman lähdön kun vain kuuden sekunnin jälkeen Rautio iski illan toisellaan Voiman jo 4-1 johtoon. Vain hetki tästä ja Juho Piiparinen pääsi nautiskelemaan Joel Sihvosen upean syötön maaliin. Erän puolivälin jälkeen kaikki kuitenkin muuttui. Voima sai ottelun ensimmäisen rangaistuksen ja Sudet kavensivat ylivoimalla tilanteeksi 5-2. Erän lopulla Sudet pääsivät uudestaan ylivoimalle ja jälleen pallo kaivettiin Voiman maalista. Tämän jälkeen Voiman oli vuoronsa koittaa ylivoimaa, mutta tulos jäi uupumaan.

Kolmanteen erään Sudet tulivat huomattavasti aktiivisemmin kuin aiemmin ja se tuottikin tulosta. Ajassa 46:20 Sudet kavensivat tilanteeksi jo 5-4. Voima kuitenkin kuittasi tämän nopeasti kun Pyry Kiander laukoi uransa ensimmäisen maalin miesten peleissä. Viimeisen erän puolivälin tienoilla Sudet iskivät kuitenkin kaksi maalia ja tilanne oli tasan 6-6. Ajassa 58:09 Sudet pääsivät yrittämään johtomaalia rangaistuslaukauksesta, mutta maalia ei syntynyt.

Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin 23 sekuntia kun Sudet iskivät voittomaalin, joten loppulukemat 6-7 jatkoajan jälkeen Susille.

Voiman kausi jatkuu lauantaina 22.2.2020 Lahdessa vierasottelulla Pelicans SB:tä vastaan.

Voima isännöi sarjakärkeä

Voiman kausi jatkuu kotiottelulla sarjakärki Sudet SB:tä vastaan. Tänä vuonna sarja on ollut äärimmäisen tasainen, mutta Sudet ovat onnistuneet kääntämään useat tiukat ottelut voitoikseen ja sitä myötä he ovat sarjan piikkipaikalla kuuden pisteen erolla toisena olevaan Kosken Dynamoon. Sarjan tasaisuudesta keroo se, että Susien maaliero on vain +7, joten helppoja pelejä ei heilläkään ole ollut. Vastaavasti Voiman maaliero on lukemissa -2 ja joukkue löytyy sijalta kahdeksan. Syyskaudella pelatussa ottelussa Voima johti lukemin 0-5, mutta Sudet kirivät ottelun jälkipuoliskolla 9-6 voittoon. Tästä onkin jäänyt varmasti nälkää kotijoukkueelle ja revanssi halutaan ottaa. Sarjakärjen päänahka on tietysti muutenkin todella haluttu. Voimalla on myös vielä ohuet saumat nousta mukaan taisteluun vitospaikasta, jonka myötä joukkue pääsisi karsimaan Suomi-Sarjaan.

Voima on siis sijalla kahdeksan 15 pisteen turvin. Matkaa vitospaikalle on seitsemän pistettä. Maaleja Voima on tehnyt 82, päästänyt 84 eli maaliero -2. Tehokkaimmat pelaajat ovat Jesse Kotiranta (14+12=26) ja Jerry Rautio (15+8=23).

Sudet on sarjassa ensimmäisenä 31 pisteellä. Hyökkäyspäässä tehokkaimpia ovat olleet konkari Mikko Vainio (16+6=22) ja nuori Juuso Suotula (11+6=17).

Voima sai edellisessä ottelussa onnistumisia laajalla rintamalla ja kaikki kolme kenttää pystyivät tekemään tehoja. Auttaako tuosta ottelusta saatu itseluottamus Voiman voittoon sarjakärjestä? Sudet ovat kuuden ottelun voittoputkessa ja vahvasti matkalla Suomi-Sarjaan. Voima tuleekin tekemään kaikkensa katkaistakseen Susien voittoputken. Ottelussa kannattaa seurata onnistuuko Voiman uusittu ykköskenttä jatkamaan edellispelin vahvaa virettään ja tekemään tuhoja hyökkäyspäässä. Susien puolelta seurantaan kannattaa ottaa joukkueen nuorisokentästä löytyvät Suotula ja Pyry Makkonen, jotka ovat u16 -maajoukkueen ringissä ja hyvin lähellä paikkaa lopulliseen maajoukkueeseen.

Voima – Sudet perjantaina 7.2.2019 klo 19:00 Imatran Urheilutalolla. Liput 5€/3€. Ottelu kuvataan myös Voiman Solidsport -palveluun. Ottelun hinta 3€. Ottelun näet TÄÄLTÄ.